Elämä on heitellyt ties mihin suuntiin, mutta edelleen tässä ollaan.

Sain sen ihanan pienen rakkaan lapsukaisen. Ja sain vielä toisenkin samanmoisen. Nyt nämä rakkaudet ovat jo 5- ja 7-vuotiaita kauniita neitokaisia.

Työni jatkuu edelleen samassa paikassa. Olen kyllä aika kyllästynyt siihen. Kaipaisin enemmän haasteita. Amk jäi aikoinaan kesken.

Sairaudet eivät ole jättäneet minua rauhaan. Hodgkinin lymfooman takia käyn nykyään vuosittain rintojen kuvauksissa. Seuraamme, onko hoidot jotenkin vaikuttaneet. Minulla on kuitenkin suurempi riski sairastua rintasyöpään, koska olen saanut sädehoitoa rintakehän alueelle, sekä sytostaatteja.

Viime viikolla minulla diagnosoitiin vaikea masennus. Nyt on taas taistelun hetkiä menossa elämässä. Monta kertaa olisi tehnyt mieli luovuttaa. Sitten olen päättänyt, että minähän täällä "hengailen" vaikka ihan vittuillakseni. No nyt on sitten sen vittuilun aika. Välillä on niin raskasta.

Pari viikkoa olen ollut sairaslomalla ja pääsiäisen jälkeen olis tarkoitus palata arkeen. Onhan se elämä tietysti lastenkin kanssa ollut arkea, mutta äiti on ollut hyvin väsynyt.

Meillä on huomenna np-ultra. Vihdoinkin. Oon odottanut sitä niin paljon.

Mulla on edelleen huonovointisuutta, joskin se oksentelu on mennyt ohi. Häntäluu on edelleen ihan älyttömän kipeä ja kipu on muutaman päivän sisällä levinnyt oikeaan pakaraan. Jos tuo vielä pahenee, niin kyllä täytyy miettiä miten töissä jaksaa. Kysäsen huomenna siitäkin lääkäriltä.

Oon huomannu, et kiukustun ja loukkaannun tosi helposti ja sit räyhään ja itken. Todella rasittavaa kun tiedän, että kaikki on hyvin ja olen tosi onnellinen.

Mutta kirjottelen lisää kuulumisia sen huomisen naistenklinikan käynnin jälkeen.

Mulla oli tänään aika nkl:lle. Ajattelin, että hyvä, että saan vähän selvyyttä asioihin kun en tiedä koska pitää seuraavan kerran mennä ja mihin. Neuvolatäti kun ei tiennyt miten minua jatkossa seurataan ja laittoi omasta pyynnöstäni lähetteen nkl:lle oman perussairauteni takia.
Luulin siis, että menen sen takia nyt keskustelemaan uuteen paikkaan.

Neuvolatäti olikin lähettänyt mut päihdepolille!!
Menin ilmottautumaan ja vastaanoton täti kysyi olenko käynyt ultrassa, johon vastasin etten. Hän ihmetteli miksi en ole käynyt. Kysyi jopa, että olenko sitten edes raskaana, kahdesti! Tyrmistyin kysymyksestä täysin. Tottakai olen raskaana jos kerran äitiyspolille tulen ja selitin, että ei ole vielä ollut ensimmäisen ultran aika. Sitten täti sanoi, että tiedät varmaankin minne menet, johon olin taas ihan ihmeissäni, että en, en ole koskaan nkl:n äitiyspolilla käynyt. No hän sanoi, että siinä tapauksessa opastan sinut ja lähti viemään minua eteenpäin. Ihmettelin, että miksi en voi jäädä odotusaulaan niin kuin muutkin.

Pian pääsin sisälle ja vastassa oli joku sh ja sosiaalityöntekijä. Mietin, että onpas kummaa. Kun minulta sitten kysyttiin, että tiedän varmaan missä olen ja miksi. Vastasin, että ilmeisestikään en ja minulle kerrottiin, että neuvolatätini oli lähettänyt minut päihdepolille. Siinä vaiheessa teki mieli juosta ovesta ulos! Tädit ihmettelivät miksi minulle ei ole kerrottu mihin olen menossa. Niinpä!
Kysyivät, että miksiköhän olen sitten siellä ja vastasin, että varmaan siksi kun kerroin neuvolatädille juovani (SIIS ENNEN RASKAUTTA) muutaman kerran kuussa kunnon kännit.

Tädit sitten kyselivät multa kaiken maailman kysymyksiä ja ihmettelivät samalla, että mitäköhän se neuvolantäti on ajatellut, että ei mulla kyllä mitään päihdeongelmaa ole. Normaalityössä käyvä pariskunta toivoi lasta ja kävi sen takia lapsettomuuspolillakin ja nyt joutui raskauden seurantaan päihdepolille.
Juttutuokion jälkeen keskusteltiin vielä perussairaudestani ja siihen liittyvästä menneisyydestä ja tädit sanoivat, että lääkäri päättää joudunko jatkossa käymään siellä, mutta he nyt ovat sitä mieltä etten sinne kuulu. Jouduin vielä kaiken liäksi pissaamaan purkkiin, josta otetaan jotain huumetestejä. Sekin näyte piti tehdä avoimin ovin, etten vain kusettaisi mitään!
Maanantaina menen sinne sitten ultraan ja selviää missä jatkossa käyn.

Mulle tuo käynti oli niin shokki, että soitin miehelleni itkien käynnin jälkeen, soitin myös töihin, että tapahtui jotain niin järkyttävää, etten tule nyt töihin ja kävin omalla työterveyshoitajalla juttelemassa asiasta.

Nyt haluan ehdottomasti vaihtaa tätä neuvolantätiäni, enkä todellakaan mennä tuollaisen akan luokse, joka näköjään samantien tuomitsi minut, kuten sainkin ensikerralla jo sellaisen olon, että hänen mielestään en ole ajatellut asioita tarpeeksi pitkälle.

Eli siis tosiaan tuolloin 19.1 tuli apteekin raskaustestiin kaksi viivaa. Menin niin shokkiin oli pakko soittaa monelle ystävälle. Hyvä kun en saanut kunnon paniikkikohtausta.

Nyt sen jo jollain tapaa uskookin, että mahdoton on muuttunut mahdolliseksi. Tänään on siis viikkoja 8+2. Alussa siis vielä ollaan ja pelkäänkin paljon, että jotain tapahtuu. Täytyy vaan yrittää olla stressaamatta. Ollaan nyt puhuttu häiden siirtämisestä mikä on oikeesti kurjaa, mutta ehkä ihan fiksu ratkasu.

Oltiin varhaisultrassa yksityisellä viime viikon torstaina. Silloin oli siis rv7+0. Onni Elmeri oli 10,3mm. siellä se pieni möhkäle näkyi ja sen sydän sykki hurjaa vauhtia. Silloin oli kaikki ainakin hyvin. Miestäkin vitutti päivällä ihan sikana kun oli saanut tyhmältä poliisisedältä yli viiden huntin sakot ja ajokortti siirtynyt vuodella, mutta johan loppu vitutus kun näki oman lapsosensa todella olevan olemassa.

Raskaudestani tietää nyt lähes kaikki. Mikä on aivan perseestä. Itse en ois halunnu kertoa kuin lähimmille ystäville, mutta kun joku avaa suunsa väärässä paikassa, niin täällähän se juoru leviää sitten oikeen kunnolla. Kyllä ottaa päähän!! Olisivat nekin typerät ihmiset huomanneet vaikka itse sitten. Voin sanoa, että yksikään niistä ihmisistä ei ole ollut mulle niin kiva, että niillä ois aihetta juoruilla mun asioita eteenpäin, mutta näin se nyt vain on. Että jengi tulee tuolla onnittelemaan, kyselemään tyhmiä, vihjailemaan tai muuten vain mulkoilemaan.

Me ollaan mieheni kanssa tosi onnellisia, koska ei kai oikeen kumpikaan uskottu, että meille vois käydä näin. Tiistaina on eka neuvola ja mieheni haluaa jopa sinne mukaan. Ihan kiva kyllä, että näyttää, että pystyy sen älyttömisen juhlimisen jättämään kun on tärkeempää tulossa. Mutta mulle tuli nyt niin hirvee nälkä, että on pakko mennä syömään tai tulee kohta tosi paha olo.

Kaksi viivaa testiin!!