Elämä on heitellyt ties mihin suuntiin, mutta edelleen tässä ollaan.

Sain sen ihanan pienen rakkaan lapsukaisen. Ja sain vielä toisenkin samanmoisen. Nyt nämä rakkaudet ovat jo 5- ja 7-vuotiaita kauniita neitokaisia.

Työni jatkuu edelleen samassa paikassa. Olen kyllä aika kyllästynyt siihen. Kaipaisin enemmän haasteita. Amk jäi aikoinaan kesken.

Sairaudet eivät ole jättäneet minua rauhaan. Hodgkinin lymfooman takia käyn nykyään vuosittain rintojen kuvauksissa. Seuraamme, onko hoidot jotenkin vaikuttaneet. Minulla on kuitenkin suurempi riski sairastua rintasyöpään, koska olen saanut sädehoitoa rintakehän alueelle, sekä sytostaatteja.

Viime viikolla minulla diagnosoitiin vaikea masennus. Nyt on taas taistelun hetkiä menossa elämässä. Monta kertaa olisi tehnyt mieli luovuttaa. Sitten olen päättänyt, että minähän täällä "hengailen" vaikka ihan vittuillakseni. No nyt on sitten sen vittuilun aika. Välillä on niin raskasta.

Pari viikkoa olen ollut sairaslomalla ja pääsiäisen jälkeen olis tarkoitus palata arkeen. Onhan se elämä tietysti lastenkin kanssa ollut arkea, mutta äiti on ollut hyvin väsynyt.