Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen
nauloja ja sanoi,että joka
kerta kun hän menetti
malttinsa, hänen tuli
vasaroida yksi naula aidan
takaosaan. Ensimmäisen
päivän naulasaalis oli 37
naulaa. Muutamien viikkojen
aikana poika oppi
hillitsemään kiukkuaan ja
päivittäin naulojen
lukumäärä yhä pieneni.
Hän
huomasi, että oli helpompi
hillitä itsensä kuin takoa
nauloja aitaan. Vihdoin
koitti päivä, jolloin hän ei
kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.
Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Isä sanoi: olet tehnyt hienoa työtä, poikani, mutta katsoppas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanomat sanat jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi, haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on yhtä paha kuin ruumiillinenkin.
maanantai, 11. kesäkuu 2007
Kommentit